|
Ajankohtaista
Tällä palstalla kirjoittelen ajatuksia ja kommentteja muutaman kerran kuukaudessa. Blogiani lukemalla saat käsityksen myös poliittisista ajatuksistani.Sivun alareunasta pääset muille alisivuille. 9.11.Miten toimia oikein? Viikonlopun lehdissä on ollut vilkas keskustelu kouluihin kohdistuneista väkivaltauhkauksista. Perusturvallisuuteen tullut särö purkautu syyllisten etsintänä ja vastuullisten toimijoiden perään kuuluttamisena. Ymmärrettävä reaktio. Koulujen, opettajien ja rehtoreiden toimia on myös arvosteltu monin tavoin. On tullut arvostelua piittaamattomuudesta, välillä ylireagoinnista ja tiedottamisen heikkoudesta. Mikä olisi oikea tapa toimia, jos kuulet oppilaiden kertovan, että jollekin, jonka nimeä kukaan ei nyt muista, on tullut kännykkään viesti, että koulussa räjähtää huomenna pommi? Enemmän kuin mitään muuta, nyt tarvitaan yksituumaisuutta, ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta erilaisia ratkaisuja kohtaan. Jokainen toimii paineen alla varmasti parhaan ymmärryksen mukaan tilanteesta saatujen tietojen pohjalta. Yhteisöllisyys kasvaa vain, jos tuemme toisiamme. 28.10.Onnitteluiden osoitteesta Tänään sain tietää, että olen saanut onnitteluja sellaiseen puhelinnumeroon, joka ei ole minun käytössäni. Kiitos teille luottamuksesta ja onnitteluista. Harmittaa, etten voi viestillä tai puhelimitse kiittää. Tieto on kuitenkin tavoittanut. 26.10.Lämmin kiitos kaikille tukijoilleni! Vastaan haasteeseen parhaan kykyni mukaan. 24.10.Lähiliikuntapaikat ovat tuottava sijoitus Kun pörssikurssit romisevat alas, kannattaa panostaa tuottaviin sijoituksiin. Kolmekymmentä vuotta sitten oli valaistujen latujen buumi, joka kantaa vieläkin hedelmää. Esimerkiksi urheilukeskuksen ladut ovat kovalla käytöllä ja investointikuluihin nähden ovat tuottaneet huomattavan määrän terveyttä ja työkykyä käyttäjilleen. Hiihtokausi on nykyään lyhyt. Kuntopolut ja sauvakävelyreitit ovat nyt niitä investointeja, joihin kannattaisi todella panostaa. Sen verran olen naapurikuntien palveluja käyttänyt, että Tuusulassa asioita ei ole niin hyvin ylläpidetty. Uusi liikuntatoimen päällikkö saa haasteen tällä saralla. Toivotan menestystä. Lähiliikuntapaikkojen huomioiminen on myös kaavoituksellinen asia. Laadukas suunnittelu ottaa nämä tarpeet huomioon. Liikenneturvallisuuden parantamisen rinnalla lähiliikuntapaikat ovat kiireellisyysasteikolla kärjessä niin Lahelassa kuin muillakin kehittyvillä alueilla. Päättäjien ohella kansalaisten aktiivisuus vie asioita eteenpäin. Myllykylän väki on näyttänyt hyvää esimerkkiä oman kuntoratansa hoitamisessa. Kiitos siitä! 22.10.Helppoheikin halvat jutut Vaalien alla on helppo kertoa ajavansa yhtä ja toista mukavaa palvelua ja hanketta kuntalaisten iloksi. Lueskelin Tuusulan kunna osavuosikatsausta ja tulevaisuudessa jaetaan niukkuutta kasvavien tarpeiden edessä, ellei hyvin suotuisa talouskehitys jatku, eikä näillä näkymin jatku. Sosiaali- ja terveystoimen kasvuluvut näyttävät yli 8% kasvua. Millä se rahoitetaan, ellei tulorahoitus kasva? Palvelujen suhteellinen kasvu ei voi loputtomiin jatkua. Olen hyvin pettynyt nykyiseen hallitukseen, ettei se ole nostanut alkoholiveroa. Pari vuotta sitten tehdyn alkoholiveron laskun sekä inhimillisesti että taloudellisesti raskaat seuraukset ovat nyt kaatumassa kuntien niskaan muutoinkin kuormitetulle sosiaali- ja terveystoimelle. Elintarvikkeiden alv:n laskukin olisi voitu toteuttaa järkevästi terveelliseen ruokaan suunnattuna. On paljon helpompaa ja halvepaa hoitaa terveyttä kuin sairautta. Vaikeiden ja hieman kivuliaiden päätösten tekeminen ei lisää äkkiseltään suosiota, mutta jossakin vaiheessa joudutaan tekemään vastuullisia päätöksiä. Sen tietävät myös äänestäjät. 21.10.Vaikuttamisen paikat Kuka kunnissa oikeasti päättää ja ratkaisee asioita? Pääosa kunnan toiminnasta on lakisääteisten palvelujen tuottamiseen liittyviä asioita. Päälinjat on määrätty lakien ja asetusten kautta. Seuraavassa portaassa ovat kunnan sisäiset ohjesäännöt, jotka määrittelevät toimivaltasuhteet. Juuri nyt valmistelun alla on uuden sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosäännön uudistaminen. Siinä tullaan määrittelemään lautakunnan, virkamiesten ja muiden elinten marssijärjestys päätöksentekoprosessissa. Tässä valmistelussa kannattaa olla hereillä! Kunnallisen demokratian kannalta kurjin tilanne on se, jos normaalin päätöksentekoprosessin takana on epävirallisia valtajärjestelmiä, joiden avulla käydään kauppaa päätöksistä ja vallasta. Valitettavasti tästä käytetään nimitystä politikointi ja yhteisten asioiden hoitaminen on tahraantunut tästä syystä. Vaalit antavat mahdollisuuden järkyttää jossakin määrin tällaisia epävirallisia valtajärjestelmiä. Vaalit ovat jokaisen kansalaisen vaikuttamisen paikka, jota kannattaa käyttää ja käyttää harkiten tästäkin syystä. 19.10.Puhetta kouluista Peruskoulu on yksi tärkeimmistä kunnallisista palveluista. Nyt hyvin arvostetun ja turvallisen suomalaisen peruskoulun rauha on järkkynyt. Viimeisen kuukauden aikana yli 150 väkivaltaista uhkausta kouluja kohtaan. Tätä ongelmaa ei ratkaista pelkästään kouluissa tai virkamiestyönä. Kysymys on laajempi, koko lapsuutta ja vanhemmuutta koskeva. Itse ajattelen, että ainoa vastaus asiaan on vahvistaa perheen asemaa ja perheen mahdollisuuksia hoitaa kasvatus. Meidän vanhempien on syytä tehdä ryhtiliike omissa valinnoissamme ja odottaa päättäjiltä myös vanhemmuutta tukevia ratkaisuja. Koulujen tilanne teknisesti Tuusulassa on melko hyvä. Kasvun tuomiin haasteisiin on pystytty vastaamaan. Kasvatuksellisesti olisi paikallaan varata riittävästi resursseja kasvavaan kouluavustajien tarpeeseen. Pitäisin sitä sekä oppilaiden hyvinvoinnin että opettajien jaksamisen kannalta yhtenä tärkeimpänä asiana. 17.10.Odotan parempaa Tuusula kasvaa melko ripeästi. Vauhti ehkä hieman hiipuu, mutta hyvä niin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvu on ollut järkevän palvelutarjonnan kasvun ylärajoilla. Yhdyskuntarakenteen ja palvelujen sijoittumisen kannalta on hyvä, että on tulossa aikalisä. Tuusula tarvitsee aikaa ja tahtoa kunnan suunnitelmalliseen kehittämiseen. Nykyinen toimintakulttuuri, joka kartalla näyttää postimerkkikaavoitukselta, on tulossa tiensä päähän. Pieni pala kerrallaan saadaan suunniteltua joko asuin- tai työpaikka-alueeksi. Liikennesuunnittelu ja muut tilaa vievät toiminnot jäävät tällaisessa toiminnassa jalkoihin. Otetaan nyt esimerkiksi kotikyläni Lahela. Poikittaisliikenneväylä täältä pääteille siirtyy vuosi vuodelta, samoin liikunta- tai koiraharrastajille ei ole nykyisin tilaa. Eikä löydy jatkossakaan, ellei toimintapaan saada muutosta parempaan. 15.10.Kodin merkityksestä Perheen merkitystä ihmisen hyvinvoinnille koko elämän aikana ei voi liioitella. Viimeisimmän nuorison sosiaalisia suhteita koskeva tutkimus kertoi, että kaikkien muiden sosiaalisten suhteiden merkitys on vähentynyt paitsi perheen. Sitoutumisaste erilaisiin yhteisöihin on siis löyhtymässä. Yhteiskunnan ja meidän kansalaisten on syytä rakentaa elämämme yhä enemmän siten, että aikaa tärkeiden ihmissuhteiden muodostumiselle jää aikaa. Yksi parhaista lähtökohdista asialle tulee, jos lasta voidaan ensimmäisinä vuosina hoitaa kotona. Kotihoidon edellytykset ja tuet ovat olleet Tuusulassa pitkään kiistakapula. Maanantaina allekirjoitin aloitteen, jossa asiaan haetaan korjausta. Toivotaan, että asiaan saadaan myönteinen ratkaisu. 14.10.Kovaa tekstiä kuntataloudesta Taloussanomien kolumnisti Vesa Varhee kirjoittaa Taloussanomien eilisessä numerossa voimakkaan väitteen kuntatalouden rakenteellisesta heikkoudesta. Hänen mukaansa nykyinen malli on aikansa elänyt. Varheen laskuopin mukaan 100 000 asukkaan kunta ei tarvitse satakertaista virkamiesmäärää 1000 asukkaan kuntaan verrattuna. Totta varmaan. Suuruuden ekonomia toimii joissakin asioissa ja paperilla. Näitä asioita joutuu seuraava valtuustokin ankarasti pohtimaan. Tuusula, Kerava ja Järvenpää voivat säästää paljon, jos joitakin rakenteita yhdistetään, vaikka kunnat eivät liittyisikään. Pitää olla myös rohkeutta tehdä oikeita ratkaisuja. 13.10.Valtuuston tiimoilta Maanantaina oli viimeinen kunnanvaltuuston kokous ennen vaaleja. Olin varavaltuutettuna paikalla. Pieni vaalijännitys leimasi ilmapiiriä, vaikka kovin mittavia päätöksiä ei ollut listalla. Kunnan talous on hyvässä kunnossa. Yksi syy siihen on poikkeuksellisen työllisyystilanne. Tuusulassa työttömiä on vain 2,7%, mikä on maan alhaisimpia lukuja. Hyvä niin. Laaja-alaisinta keskustelua herätti koirapuistohanke, jonka puolesta ja vastaan oli tehty kansalaisaloitteita. Keskustelu kertoi myös sen päätöksentekovaikeuden, joka meillä on. Yhtä ja toista mukavaa olisi kunnassa hyvä olla, kunhan se ei ole meidän asuinalueen lähellä. Tämä on osasyy siihen, miksi tiehankkeetkin ovat jäissä. On hyvä, ettei päätöksiä tehdä hätiköiden, mutta kasvavan kunnan päätöksenteossa pitäisi olla vähintään yhtä paljon ajatuksia kunnan kehittämiselle kuin omien etujen valvomiselle. 11.10.Vaalikoneita ja talouskriisi Vaalikoneet ovat nyt muotia. Asiassa on puolensa. Itse en ole vastannut monenkaan vaalikoneen kyselyyn. Niiden heikkous on se, että joisssakin asioissa joutuu ottamaan kantaa liian varhaisessa vaiheessa. Päätöksentekohetkellä on otettava kantaa puolesta tai vastaan niillä tiedoilla, jotka sillä hetkellä on käytettävissä ja tilanteet saattavat muuttua nopeasti. Nykyinen talouskriisi on opettanut ainakin sen. 10.10.Aleksis Kiven päivänä Kuulas syyspäivä. Suomen luonto syysväreissä näyttää kauneimmat kasvonsa. Sininen taivas, Suomen lippu ja puut ruskan väreissä - Meillä on paljon omaan maahamme, historiaamme ja elämäntapaan liittyvää hyvää perintöä, jota kannattaa arvostaa ja vaalia. Kävin pari viikkoa sitten Itävallassa, jossa oli juuri vaalikampanjat kuumimmillaan. Itävallassa kansallistunne on korkealla ja omaa historiaa arvostetaan. Oikeistopopulismin nousu siellä herättää jo huolestumista. Historiallista taustaa vasten on syytä ollakin hereillä, mutta hyviä ja kestäviä arvoja ei kannata unohtaa. Annetaan Suomen lipun liehua! Sivu: [1] |
